Jäsenhuone|TyöhuoneEdustusjoukkue

Koriskoulu

Joulutauolle siirryttiin iloisissa tunnelmissa

Koriskoulun syksy

Valtava into ja tekemisen meininki on täyttänyt sunnuntaiaamuisin Otsolan koulun liikuntasalin, kun yhteensä 12 vuosina 2002-2006 syntynyttä palloilijaa on saapunut opettelemaan koriksen alkeita syksyn aikana. Kaikki harjoitteet on tehty tinkimättömällä asenteella, mutta kuitenkin hymy huulilla. On ollut ilo huomata, että lapset ovat todella nauttineet koriksesta ja ovat aina innoissaan oppimassa uusia asioita, eivätkä välillä sattuneet pienet epäonnistumisetkaan ole saaneet hymyä pyyhkiytymään lasten kasvoilta.

Nyt joulutauolle siirryttäessä on hyvä muistella kuinka valtavasti "koululaiset" ovatkaan kehittyneet. Syksyn aikana on harjoiteltu koriksen perustaitoja, kuten pallonkäsittelyä, kuljettamista, syöttämistä sekä tottakai myös heittämistä. Pelaamiseenkin on otettu jo ensituntumaa. On hienoa huomata kuinka kaikki asiat sujuvat kerta kerralta paremmin taitojen karttuessa. Kevätkaudeksi on suunniteltu pelattavaksi jopa ihan oikeita otteluita paikallisia joukkueita vastaan...

Korisukkaa kulutetaan jälleen 8.1.2012 Otsolassa klo 10. Mukaan mahtuu edelleen uusia lapsia pitämään hauskaa koriksen parissa huippuryhmän mukana!

Valmennustiimi toivottaa kaikille Hyvää Joulua ja Uuttavuotta!